HelmitEKOja

HelmitEKOja on Pirkan Helmi ry:n toteuttama kestävän kehityksen hanke eteläisellä Pirkanmaalla (Akaa, Pälkäne, Urjala, Valkeakoski). Hankkeen tavoitteena on vahvistaa alueen kestävää kehitystä tukemalla yhteisöjen ekotekoja ja lisäämällä ympäristötietoisuutta. Lisäksi toimenpiteisiin kuuluu alueen erityispiirteiden ja arvokkaiden kohteiden tunnistaminen ja vaaliminen, ekomuseo-konseptin selvittäminen ja verkostotyö. Hankkeessa järjestetään mm. koulutuksia, työpajoja, verkostoitumistilaisuuksia ja opintoretkiä sekä osallistutaan tapahtumiin.

Hankkeen kumppaneina toimivat alueen kunnat. Yhteistyötahoja ovat lisäksi Pirkanmaan ilmastoverkosto, alueen yhdistykset ja muut hankkeet. Hankkeen hyödynsaajia ovat asukkaat, yhdistykset, matkailutoimijat ja kausiasukkaat. HelmitEKOja-hanke tukee Euroopan vihreän siirtymän ja YK:n Agenda 2030 -tavoitteita paikallistasolla.

Hankkeen aktiivinen toteutus alkaa 2026 alusta. Hankeaika päättyy 31.12.2027.

Hankkeen rahoitus tulee Euroopan maaseuturahastosta 2023-2027.

Vastaa kyselyyn!

Mistä kestävän kehityksen teemoista olet kiinnostunut? Millaisista kestävän kehityksen toimista kaipaat lisää tietoa? Haluatko osallistua hankkeen toteuttamiseen? Toivomme vastauksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä ja tietoa käytetään hankkeen toteuttamiseen. Vastaa kyselyyn täällä: Kyselylomake

Lisätietoja: 

Tarja Halme

Paikalliskehittäjä
p. 040 647 4360
tarja.halme@pirkanhelmi.fi

Kestävä arki -webinaari 11.3.2026 klo 18.00 

Mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan kestävästä kehityksestä? Miten kestävyysajattelu näkyy nykyajassa ja tavallisen ihmisen arjessa? 

Tule kuulolle Kestävä arki -webinaariin ke 11.3. klo 18–19.30. Webinaarissa pysähdymme kestävän kehityksen käsitteiden äärelle sekä kuulemme hanke-esimerkein millaisia kestävän kehityksen hankkeita on jo toteutettu. 

  • Ilmastoasiantuntija Ossi Kekki johdattaa tilaisuuden alussa kestävän kehityksen juurille: mistä ajatus on lähtöisin, miten se on muuttunut ajan myötä ja mitä tarkoitetaan kestävyyden eri ulottuvuuksilla. Saat selkeän kokonaiskuvan siitä, miten kestävyysajattelu näkyy tämän päivän yhteiskunnassa ja ennen kaikkea tavallisen ihmisen arjessa.

  • Kyläkehittäjä Heli Kallio-Kauppisen puheenvuoro vie aiheen konkreettiselle tasolle arkinuukailun kautta. Arkinuukailu on kekseliästä arjessa säästämistä ja pieniä ympäristötekoja, joita teemme usein huomaamattamme. Kun pysähdymme pohtimaan omaa toimintaamme, voimme löytää uusia tapoja säästää sekä rahaa että luontoa ilman luopumisen tunnetta. 

Webinaarissa kuullaan myös innostavia hanke-esimerkkejä, joissa kestävä kehitys muuttuu teoiksi. Mukana on esimerkki lasikuituveneiden kierrätyskampanjasta, jossa paikalliset toimijat tarttuivat vesistöjen piiloon jääneeseen ympäristöhaasteeseen. Lisäksi esitellään nuorille suunnattu päätelaitteiden uusiokäyttöhanke, joka yhdistää kestävän kehityksen, digitaalisen osaamisen ja tulevaisuuden työelämän tarpeet. Kolmantena tutustutaan uppopuupuhdistamoon - ratkaisuun, jossa luonto toimii itse puhdistajana. Puuhun ja sen luonnollisiin ominaisuuksiin perustuva menetelmä tarjoaa uudenlaisen tavan parantaa vesien tilaa ja muistuttaa, että kestävä kehitys voi olla myös luovaa, kokeilevaa ja yllättävän yksinkertaista.

Webinaari on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille, tule mukaan kuuntelemaan, oppimaan ja oivaltamaan. Ilmoittaudu mukaan viimeistään ma 9.3.2026. Tilaisuus järjestetään Teamsin kautta, osallistumislinkki lähetetään sähköpostiin ilmoittautumisajan päätyttyä.

Ilmoittautumislomake

Webinaari toteutetaan yhteistyössä HelmitEKOja- ja Metsojen karkelot -hankkeiden kanssa. Hankkeiden rahoitus tulee Euroopan unionin maaseuturahastosta.