Osallistu HelmitEKOja -logokilpailuun
13.10.2025
Pirkan Helmi ry järjestää avoimen suunnittelukilpailun, jonka tehtävänä on tuottaa HelmitEKOja -hankkeelle logo. Kilpailu on suunnattu ensisijaisesti Pirkan Helmen toiminta-alueella (Akaa, Pälkäne, Urjala ja Valkeakoski) asuville henkilöille.
HelmitEKOja on kestävän kehityksen hanke eteläisellä Pirkanmaalla ja sitä toteutetaan yhdessä alueemme kuntien kanssa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa alueen kestävää kehitystä tukemalla yhteisöjen ekotekoja ja lisäämällä ympäristötietoisuutta. Lisäksi toimenpiteisiin kuuluu alueen erityispiirteiden ja arvokkaiden kohteiden tunnistaminen ja vaaliminen, ekomuseo-konseptin selvittäminen ja verkostotyö.
Pirkan Helmi käyttää logoa hankkeen viestinnässä, kuten asiakirjoissa, kotisivuilla, somepalveluissa, mainoksissa, muussa sähköisessä ja printtiviestinnässä sekä muissa mahdollisissa tuotteissa kuten mainoslahjoissa.
Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 500 euroa, voittajan valitsevat Pirkan Helmen työntekijät.
.jpg)
Logon tekniset ja sisällölliset vaatimukset
Logon tulee toimia sekä sähköisessä että painetussa muodossa, värillisenä ja harmaasävyisenä.
Logon tulee olla selkeä eri kokoisina versioina.
Logossa voi olla englanninkielistä tekstiä, sen pitää kuitenkin olla selkeästi luettavissa eri kokoisissa versioissa.
Suunnittelijan tulee toimittaa kirjallinen kuvaus siitä, mitä logoehdotuksen elementit kuvastavat.
Logo tulee toimittaa sähköisenä joko jpeg- tai pdf-muodossa osoitteeseen: toimisto@pirkanhelmi.fi. Muista jättää myös yhteystietosi.
Kilpailun säännöt
Osallistumalla kilpailuun hyväksyt kilpailun säännöt.
Logon suunnittelukilpailun julistaa Pirkan Helmi ry.
Kilpailutehtävänä on suunnitella logo HelmitEKOja -hankkeelle. Kilpailu on suunnattu ensisijaisesti Pirkan Helmen toimialueen asukkaille.
Voittajatyö palkitaan 500 euron palkinnolla. Palkinto on veronalaista tuloa.
Kilpailu päättyy sunnuntaina 30.11.2025 klo 12.00. Vain tähän mennessä toimitetut työt osallistuvat kilpailuun. Työt lähetetään osoitteeseen: toimisto@pirkanhelmi.fi
Sama kilpailija voi lähettää useamman kilpailutyön. Jokainen työ on silloin lähetettävä erikseen, itsenäisenä kilpailutyönä.
Kilpailija vastaa siitä, että hänellä on täydet oikeudet kilpailutyöhön sekä oikeus luovuttaa työ Pirkan Helmelle
Pirkan Helmi saa voittajatyöhön täydet käyttöoikeudet, logon suunnittelija sitoutuu tekemään tarvittavat muutokset ennen logon lopullista käyttöönottoa.
Pirkan Helmi ei vastaa kilpailutöiden teknisestä tai muista syistä johtuvasta vikaantumisesta tai katoamisesta.
Voittajan valitsevat Pirkan Helmen työntekijät.
Pirkan Helmi varaa oikeuden olla valitsematta yhtään ehdotusta, jolloin palkinto jää jakamatta.
Kilpailun tulokset julkistetaan 15.12.2025 yhdistyksen nettisivulla osoitteessa www.pirkanhelmi.fi ja sen jälkeen muissa tiedotuskanavissa. Tuloksista tiedotetaan osallistujille ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Lisätiedot:
Tarja Halme
p. 040 647 4360
tarja.halme@pirkanhelmi.fi