Pirkan Helmi etsii yhdistyksiä mukaan vieraslajien torjuntatalkoisiin

11.5.2021

Pirkan Helmen juuri alkanut Eteläisen Pirkanmaan paikallisyhteisöt yhteisvoimin torjuntatalkoisiin -hanke hakee vieraslajien torjunnasta ja nuorten kesätyöllistämisestä kiinnostuneita yhdistyksiä mukaan kitkemään komealupiinia ja jättipalsamia.

Hankkeen tavoitteena on hidastaa näiden haitallisten vieraslajien leviämistä kansallisen hallintasuunnitelman mukaisesti. Hankkeelle myönnetty valtionavustus mahdollistaa muun muassa viidenkymmenen nuoren kesätyöllistämisen Akaassa, Urjalassa, Pälkäneellä ja Valkeakoskella kahden viikon torjuntatyöhön. Hankkeeseen mukaan ilmoittautuvat yhdistykset toimivat nuorten työnantajina, joille Pirkan Helmi maksaa kesätyöllistämisavustuksen 400 €/nuori. 

Hanke kestää kaksi vuotta, jonka aikana yhdistykset sitoutuvat vieraslajitorjunnan edistämiseen talkootyönä sekä nuorten palkkaamiseen. Torjuntatyötä tehdään mekaanisesti käsin ohjeistuksen jälkeen. 

"Mukaan voivat hakea vapaasti niin kylä -kuin asukasyhdistyksetkin, sekä kaikki muut asiasta innostuvat yhdistykset. Aiempaa työllistämiskokemusta yhdistyksiltä ei vaadita, sillä hankkeessa järjestetään kaikille mukaan lähtijöille tarvittava perehdytys, niin työnantajana toimimiseen kuin itse käytännön torjuntatyön tekemiseen", kertoo Pirkan Helmen hanketyöntekijä Eeva Osa.

Hankkeen toivotaan edistävän myönteisen asenneilmapiirin muodostumista talkoomuotoiselle haitallisten vieraslajien torjunnalle ja kannustavan yhdistyksiä palkkaamaan nuoria kesätöihin antaen heille ensimmäiset kesätyökokemukset. 

Mukaan haluavien yhteisöjen tulee ilmoittautua 23.5. mennessä sähköpostitseeeva.osa@pirkanhelmi.fi

Mikäli yhteisöjä ilmoittautuu enemmän kuin myönnetty avustussumma huomioon ottaen on mahdollista ottaa mukaan, osallistujien valinnassa painotetaan alueellista tasapuolisuutta.


Lisätietoja:

Eeva Osa
p. 040 647 4360
eeva.osa@pirkanhelmi.fi