2015

Toimisto avoinna jälleen päivittäin
Julkaistu 8.1.2015

Valintakriteerit 2014-2020
Julkaistu 16.1.2015

Tiedotustilaisuudet uuden rahoituskauden mahdollisuuksista
Julkaistu 15.2.2015

Rahoituskauden 2014-2020 lainsäädäntö julkaistu
Julkaistu 27.2.2015

Tiedote 1/2015 julkaistu
Julkaistu 2.3.2015

Tutustu 12.3 pidetyn pidetyn yleisötilaisuuden aineistoihin
Julkaistu 13.3.2015

Sääntömääräinen vuosikokous 16.4. klo 19 Valkeakoskella
Julkaistu 31.3.2015

Yritystukien ja yleishyödyllisten investointihankkeiden haku avautumassa huhti-toukuussa 
Julkaistu 8.4.2015

Pirkan helmi allekirjoitti paikallisen kehittämisen yhteistyösopimuksen maa- ja metsätalousministerin kanssa
Julkaistu 8.4.2015

Leader-rahoitusmahdollisuuksia esittelevän yleisötilaisuuskierroksen aineisto
Julkaistu 16.4.2015

Leader-rahoitusmahdollisuuksia esitteleviä yleisötilaisuuksia toukokuussa! 
Julkaistu 24.4.2015

Yritys- ja hanketukien haku avautumassa toukokuun alkupuolella
Julkaistu 27.4.2015

Rahoitushaku avautuu 11.5
Julkaistu 29.4.2015

Tiedote 2/2015 julkaistu
Julkaistu 4.5.2015

Yleishyödyllisten investointi- ja kehittämishankkeiden haku käynnistyy 11.5
Julkaistu 8.5.2015

Yritystukien haku käynnistyy 11.5
Julkaistu 8.5.2015

*HUOMIO* Tärkeä yhteydenottopyyntö kaikille sähköisen Hyrrä-tukihakemuksen jättäneille
Julkaistu 18.5.2015

Toimiston kesäaikataulu ja muutto
Julkaistu 16.6.2015

Maksuhakemuslomakkeet julkaistu
​Julkaistu 7.7.2015

Uusi rahoituslähde yrittäjien yhteistyöhankkeisiin: boostia biotalouteen, kannustimia kokeiluihin
​Julkaistu 9.7.2015

Tuensaajien viestintäohje on päivitetty
​Julkaistu 15.7.2015

Toimisto suljettu muuton vuoksi 30.7.-4.8.
Julkaistu 19.7.2015

Tiedote 3/2015
Julkaistu 3.8.2015

Maaseutuverkosto tukee rahallisesti koulutusten järjestämistä
​Julkaistu 4.9.2015

Tiedote 4/2015
Julkaistu 7.9.2015

Sähköinen hakupalvelu Hyrrä poissa käytöstä 18.9. klo 16:15 alkaen
Julkaistu 17.9.

Yleishyödyllisten hankkeiden kustannusten kertakorvausmalli poistuu käytöstä
Julkaistu 27.10.2015

Rahoituspäätöksenteon käynnistyminen ELY-keskuksissa viivästyy merkittävästi
Julkaistu 29.10.2015

Sähköinen Hyrrä-asiointipalvelu poissa käytöstä pe 13.11 klo 12 - ma 16.11. klo 8
Julkaistu 11.11.2015

Hanke- ja yritystukien päätöksenteko käynnistetään ELY-keskuksissa poikkeusmenettelyin
Julkaistu 2.12.2015

Yritystukien päätöksenteko käynnistynyt
Julkaistu 16.12.2015

Maaseudun yritystukien maksaminen alkaa helmikuussa
Julkaistu 16.12.2015

Pirkanmaan Leader-ryhmät palkkaavat yhteisen tiedottajan - haku auki 10.1.2016 asti
Julkaistu 16.12.2015

 

Toimisto avoinna jälleen päivittäin

Julkaistu 8.1.2015

Vuoden 2015 käynnistymisen myötä Pirkan Helmessä on jälleen siirrytty normaaliin viisipäiväiseen työviikkoon. Toimiston ovet siis pääsääntöisesti auki arkipäivisin klo 8-16. Koska Leader-työ on kuitenkin luonteeltaan erittäin liikkuvaista, suosittelemme sopimaan tapaamisista aina etukäteenjotta hukkareissuilta toimistolle vältyttäisiin. 

Toimiston ollessa suljettu maksuhakemusasiakirjat voi jättää pääsisäänkäynnin oikealta puolelta nurkan takaa löytyvään lukittuun postilaatikkoon. 

Uusien rahoitushakemuksien vastaanottaminen voidaan aloittaa Maaseutuviraston antaman tiedon mukaan huhtikuussa. Haun avautumisesta tiedotetaan lisää heti kun se on mahdollista.

 

Valintakriteerit 2014-2020
Julkaistu 16.1.2015

Pirkan Helmen hallitus hyväksyi 12.1.2015 yleishyödyllisten hankkeiden ja yritystukien valintakriteerit. Valintakriteerit ovat osa Kotiseudun helmet - Pirkan Helmen strategia vuosille 2014 - 2020 -asiakirjaa.

Valintakriteerien käyttö rahoitushakemuksia käsiteltäessä dokumentoidaan huolellisesti rahoituspäätöksiä koskeviin Pirkan Helmen asiakirjoihin. Näin varmistetaan rahoituksen hakijoiden tasapuolinen kohtelu sekä läpinäkyvä päätöksentekoprosessi.

Tiedotustilaisuudet uuden rahoituskauden mahdollisuuksista
Julkaistu 15.2.2015

Tervetuloa tutustumaan maaseuturahaston ja Leader-toiminnan tarjoamiin mahdollisuuksiin rahoitukaudella 2014-2020. Tukimahdollisuuksia ja uuden kauden käytänteitä esittelevät kaikille avoimet yleisötilaisuudet järjestetään: 

to 12.3. klo 16 Pappilanniemen kurssikeskus, Valkeakoski
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa.

ke 15.4. klo 17 Motelli Pentinkulman kokoustila, Urjala

to 16.4. klo 17 Hämeen ammattikorkeakoulu, Valkeakoski

ti 5.5. klo 17 Pirkan Helmen kokoustila, Kylmäkoski (Akaa)

to 7. 5. klo 17 Nuijantalo, Pälkäne


 

 

RAHOITUSKAUDEN 2014-2020 LAINSÄÄDÄNTÖ JULKAISTU
Julkaistu 27.2.2015

Rahoituskauden 2014-2020 lainsäädäntötyö on vihdoin valmistunut, kun yritystukiasetuskin saatiin lopulta helmikuun alussa hyväksyttyä valtioneuvostossa. Maaseuturahastosta rahoitettavaan toimintaan kytkeytyvät lakitekstit ovat tutustuttavissa oikeusministeriön Finlex -palvelussa:

Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta
(säädösnro 28/2014)
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140028

Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta (säädösnro 1174/2014) 
http://finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141174

Valtioneuvoston asetus maaseudun yritystuesta
(säädösnumero 80/2015)
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150080

Rahoituskauden 2014-2020 hanke- ja yritystukien haut saadaan tämän hetkisen tiedon mukaan avattua huhtikuun 2015 loppupuolella. Tiedotamme haun avautumisesta tarkemmin heti kun se on mahdollista!

TIEDOTE 1/2015 JULKAISTU
Julkaistu 2.3.2015

Pirkan Helmen vuoden - ja samalla uuden rahoituskaudenkin - ensimmäinen tiedote on julkaistu! Käyhän lukemassa täällä

 

TUTUSTU 12.3. PIDETYN YLEISÖTILAISUUDEN AINEISTOIHIN
Julkaistu 13.3.2015

Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Pirkan Helmen yhteistyössä järjestämä rahoituskauden 2014-2020 mahdollisuuksia esitellyt yleisötilaisuus keräsi Pappilanniemen kurssikeskukseen Valkeakoskella noin 60 maaseudun kehittämisestä kiinnostunutta kuulijaa to 12.3. Illan mittaan kuultiin ajankohtaista tietoa mm. yleishyödyllisistä hankkeista, muuttuneista yritystukimuodoista sekä sähköisestä asioinnista ja maksatusten uusista yksinkertaistetuista käytännöistä. 

Voit tutustua illan aineistoihin ohessa.

Sääntömääräinen vuosikokous 16.4. klo 19 Valkeakoskella
Julkaistu 31.3.2015

Pirkan Helmi ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 16.4. klo 19 Valkeakoskella Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Tietotie 1. 

Ennen kokousta järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus rahoituskauden 2014-2020 tukimuodoista ja uudistuneista haku- ja maksatuskäytännöistä. Tilaisuus alkaa klo 17 jolloin esitellään yrityksille tarjolla olevia mahdollisuuksia ja ko 18 vuorossa on yleishyödyllisten toimijoiden hankkeet. 

Lämpimästi tervetuloa!

Yritystukien ja yleishyödyllisten investointihankkeiden haku avautumassa huhti-toukuussa
Julkaistu 8.4.2015

Manner-Suomen maaseutuohjelmasta 2014-2020 rahoitettavien yritystukien ja yleishyödyllisten investointihankkeiden rahoitushaku avautuu huhti-toukokuun taitteessa. Sen sijaan yleishyödyllisten kehittämishankkeiden haku on mahdollista tämän hetkisen tiedon mukaan vasta kesäkuussa. Tämä johtuu parhaillaan vireillä olevasta säädösmuutoksesta. 

Rahoituksen hakuun liittyvien asioiden valmistelu on kaikkineen edelleen hieman kesken valtakunnan tasolla ja esimerkiksi hakuasiakirjoja ei ole vielä julkaistu. Tästä johtuen Pirkan Helmen internetsivuilta ei ole vielä saatavissa tietoa uuden rahoituskauden käytännöistä ja esimerkiksi materiaalipankista saatavilla oleva aineisto liittyy rahoituskauteen 2007-2013. Internetsivut päivittyvät kevään mittaan kun uuden rahoituskauden valmistelu etenee.

Leader-rahoitusmahdollisuuksia esitteleviä yleisötilaisuuksia toukokuussa!
Julkaistu 24.4.2015

Tervetuloa tutustumaan maaseuturahaston ja Leader-toiminnan tarjoamiin mahdollisuuksiin rahoitukaudella 2014-2020. Tukimahdollisuuksia ja uuden kauden käytänteitä esittelevät kaikille avoimet yleisötilaisuudet järjestetään toukokuussa: 

ti 5.5. klo 17 Pirkan Helmen kokoustila, Kylmäkoski (Akaa)

to 7. 5. klo 17 Nuijantalo, Pälkäne

Tarkemmat tiedot tilaisuuksien ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä löydät tapahtumakalenteristamme.

YRITYS- JA HANKETUKIEN HAKU AVAUTUMASSA TOUKOKUUN ALKUPUOLELLA
Julkaistu 27.4.2015

Hanketukien valtioneuvoston asetuksen muutos on hyväksytty 23.4.2015. Muutos tulee voimaan 1.5.2015 alkaen. Maaseutuviraston tänään (27.4.) lähettämän tiedotteen mukaan hanke- ja yritystukien haun on tarkoitus aueta toukokuun alkupuolella. Ensi vaiheessa alkavat yleishyödyllisten kehittämis- ja investointihankkeiden, tiedonvälityshankkeiden ja yritystukien haut. Maaseutuvirasto kertoi tiedottavansa lähiaikoina erikseen hakujen avautumisesta ja tarkemmista päivämääristä. Pirkan Helmi tiedottaa aikataulusta edelleen heti kun se on mahdollista.

Rahoituksen hakuun liittyvien asioiden valmistelu on kaikkineen edelleen hieman kesken valtakunnan tasolla ja esimerkiksi hakuasiakirjoja ei ole vieläkään julkaistu. Tästä johtuen Pirkan Helmen internetsivuilta ei ole vielä saatavissa tietoa uuden rahoituskauden käytännöistä ja esimerkiksi materiaalipankista saatavilla oleva aineisto liittyy rahoituskauteen 2007-2013. Internetsivut päivittyvät kevään mittaan kun uuden rahoituskauden valmistelu etenee.

 

PIRKAN HELMI ALLEKIRJOITTI PAIKALLISEN KEHITTÄMISEN YHTEISTYÖSOPIMUKSEN MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KANSSA
Julkaistu 8.4.2015

Suomen 54 Leader-ryhmää, maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto solmivat sopimuksen paikallisen kehittämisstrategian toteuttamisesta. Allekirjoitustilaisuus pidettiin 7. huhtikuuta Säätytalolla. Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Pirkan Helmen osalta puheenjohtajat Martti Miikkulainen ja toiminnanjohtaja Heikki Konsala sekä maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo ja Maaseutuviraston ylijohtaja Leena Tenhola.

Leader-ryhmät ovat ruohonjuuritason kehittämisyhdistyksiä, jotka myöntävät rahoitusta maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin paikallisten maaseudun kehittämisstrategioiden tavoitteiden mukaisesti. Leader-työtä rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Ohjelmakauden 2014–2020 aikana ryhmien kautta kanavoituu yhteensä 300 miljoonaa euroa maaseudun mikro- ja pienyrityksille ja yhteisöille. Rahoitus koostuu EU:n, valtion ja kuntien varoista. 

- Paikallinen kehittämistoiminta on hyvin innovatiivista ja ketterää. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessamme on tärkeää, että kehittämistoiminnalla saadaan kasvua aikaan. Leader-ryhmien merkitys paikallisten toiminnan ja kehityksen moottorina korostuukin nyt entisestään, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo toteaa. 

Kehittämistoiminnan tulokset ovat konkreettisia. Vuosina 2007–2013 Leader-rahoituksella syntyi Suomeen yli 2 000 uutta työpaikkaa ja yli 800 uutta yritystä sai aloitustukea. Hankkeita toteutettiin yli 8 000. Leader-ryhmien avulla on muun muassa kohennettu ympäristöä, parannettu palveluita, lisätty kansainvälistä yhteistyötä ja innostettu nuoria toimintaan mukaan. 

- Olen erityisen ilahtunut siitä, että nuoret ovat tärkeä painopiste Leader-toiminnassa, ministeri Orpo kiittelee. 

Maaseudun kehittämisen tuet tulevat haettaviksi huhti-toukokuun 2015 aikana. Tukimahdollisuuksista voit tiedustella lisää Pirkan Helmestä tai Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Rahoitushaku avautuu 11.5.
29.4.2015

Maaseutuviraston tiedote 29.4.

Maaseudun yritys- ja hanketukien haut avautuvat 11.5.

Maaseudun yritys- ja hanketukien haku avautuu ensimmäistä kertaa sähköisenä. Suurin osa hauista alkaa 11.5.2015, jolloin haettavaksi tulevat maaseudun yritystuet, osa yleishyödyllisistä investointi- ja kehittämishankkeista, tiedonvälityshankkeet,  valtakunnalliset koordinaatiohankkeet sekä maaseudun innovaatioryhmien (EIP) hankkeet.

Koulutushankkeiden sekä yhteistyötoimenpiteen mukaisten hankkeiden haku aukeaa kesäkuussa. Kesäkuussa aukeaa myös vesihuolto- ja kyläverkkoinvestointien haku. Päätöksenteko alkaa syksyllä.

Hakemuksen voi tehdä sähköisesti Hyrrä-palvelussa (www.mavi.fi/hyrra). Sähköiseen asiointiin tunnistaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla. Lisäksi hakijan tulee huolehtia ennen hakemuksen tekemistä, että hänellä on kirjautumiseen tarvittava Katso-tunniste ja valtuutukset tehtynä osoitteessa yritys.tunnistus.fi. Aloittava yrittäjä voi hakea tukea myös ilman Katso-tunnistetta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja Leader-ryhmät neuvovat tukien hakemisessa ja Hyrrä-järjestelmän käytössä. Maaseudun yritys- ja hanketuet rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014-2020.

Perustamis- ja investointitukea yrityksille

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudun yrittäjät - maatilakytköstä ei vaadita. Yrityksen perustamistukea voi saada uuden yrityksen perustamiseen ja jossain tapauksissa yrityksen merkittävään tuotannon tai liiketoiminnan muutokseen.

Yritysten investointitukea myönnetään tuotantotilojen tai uusien koneiden hankkimiseen sekä rakentamiseen. Yrittäjä voi saada tukea myös investoinnin toteutettavuustutkimukseen. Toteutettavuustutkimuksella voi selvittää esimerkiksi kannattaako hankkia valmis tuotantorakennus vai rakentaa uusi.

Hanketuissa monia mahdollisuuksia kehittämiseen

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten järjestöt, kyläyhdistykset ja oppilaitokset. Maaseudun asukkaat voivat kehittämishankkeiden avulla esimerkiksi kehittää asuinympäristöään ja sen asukkaiden yhteistä toimintaa ja alueen viihtyisyyttä. Yleishyödyllisinä investointeina tukea voi saada esimerkiksi yhteisten tilojen kunnostamiseen tai kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämiseen.

Tiedonvälityshankkeessa jaetaan uusinta tietoa maaseudun yrittäjille, asukkaille ja muille toimijoille. Hankkeissa voidaan nostaa esiin maaseudun elinvoi¬maisuuteen ja kilpailukykyyn vaikuttavia asioita.

Maaseudun innovaatioryhmien (EIP) hankkeet tavoittelevat käytäntölähtöistä maa- ja metsätalouden, elintarvikkeiden jalostuksen tai biotalouden innovaatiota. Maa- ja metsätalousministeriö valitsee noin 10 EIP-ryhmää kaudelle 2014-2020.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Yksikönjohtaja Markus Lounela
0295 31 2406

Johtava asiantuntija Reijo Martikainen
0295 31 2415

Ylitarkastaja Noora Hakola
0295 31 2409


 

TIEDOTE 2/2015 JULKAISTU
Julkaistu 4.5.2015

Pirkan Helmen uunituoreessa tiedotteessa on kerrottu mm. yhteistyösopimuksen allekirjoittamisesta maa- ja metsätalousministeriön kanssa, rahoitushakujen avautumisesta, sekä vuosikokouksen henkilövalinnoista ja ansiomerkillä palkituista. Käyhän lukemassa täällä

 

Yritystukien haku käynnistyy 11.5.
8.5.2015

Maaseuturahaston yritystukien haku käynnistyy 11.5. Yritystukea haetaan ensisijaisesti Maaseutuviraston ylläpitämässä sähköisessä Hyrrä-asiointipalvelussa osoitteessa www.mavi.fi/hyrra. Kun tukea haetaan sähköisesti, tarvittavat liitteetkin liitetään sähköisessä muodossa järjestelmään.

Haettaessa yritystukea muutoin kuin sähköisesti käytetään Maaseutuviraston vahvistamaa lomaketta numero 3305.  Paperilomake tarvittavine liitteineen toimitetaan Pirkan Helmen toimistolle osoitteeseen Haavistontie 1, 37910 Akaa. Tukihakemuksen vireille tulo  edellyttää, että siinä on esitetty seuraavat tiedot: tuen hakija, hakemuksen kohteena oleva toimenpide tai hanke sekä siitä aiheutuvat kustannukset. Lisäksi tulee toimittaa seuraavat asiakirjat:

- liiketoimintasuunnitelma, johon on sisällytetty suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvio sekä selvitys toiminnan luonteesta, laajuudesta ja merkityksestä yritystoimintaa harjoittavalle toiminnan päätoimisuuden ja ammattimaisuuden arvioimiseksi,

- haettaessa tukea kirjallisesti, on hakemukseen liitettävä seurantatietolomake (Maaseutuviraston lomake 3305ind)

Pirkan Helmi vahvistaa kirjallisella ilmoituksella tukihakemuksen vireille tulon suorittamansa vireille tulo tarkastuksen jälkeen.

Yleishyödyllisten investointi- ja kehittämishankkeiden haku käynnistyy 11.5.
8.5.2015

Yleishyödyllisten investointi- ja kehittämishankkeiden haku käynnistyy 11.5. Hanketukea haetaan ensisijaisesti Maaseutuviraston ylläpitämässä sähköisessä Hyrrä-asiointipalvelussa osoitteessa www.mavi.fi/hyrra. Kun tukea haetaan sähköisesti, tarvittavat liitteetkin lisätään sähköisessä muodossa järjestelmään.

Haettaessa hanketukea muutoin kuin sähköisesti käytetään Maaseutuviraston vahvistamaa lomaketta numero 3306A.  Paperilomake tarvittavine liitteineen toimitetaan Pirkan Helmen toimistolle osoitteeseen Haavistontie 1, 37910 Akaa. Tukihakemuksen vireille tulo  edellyttää, että siinä on esitetty seuraavat tiedot:

  • tuen hakija
  • hakemuksen kohteena oleva toimenpide tai hanke
  • toimenpiteen tai hankkeen kustannukset sekä niiden määrä ja rahoitus
  • haetun tuen määrä
  • hankesuunnitelma
  • haettaessa tukea investointiin investointisuunnitelma.

Pirkan Helmi vahvistaa kirjallisella ilmoituksella tukihakemuksen vireille tulon suorittamansa vireille tulo tarkastuksen jälkeen.

Tukihakemuksen käsittely ja päätöksenteko edellyttää lisäksi seuraavien tietojen toimittamista:

  • pöytäkirjanote siitä kokouspöytäkirjasta, jossa hankkeesta ja sitä koskevasta tukihakemuksesta on päätetty tai muu vastaava kirjallinen päätös
  • yhdistys-, säätiö- tai kaupparekisteriote tai kunnan hallintosäännönote
  • yhteisön säännöt tai yhtiöjärjestys
  • selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta, esim. tilinpäätösasiakirjat (ei koske kuntia tai kuntayhtymiä)
  • haettaessa hanketta kirjallisesti, on hakemukseen liitettävä erillinen hankesuunnitelma (Maaseutuviraston lomake 3306B)
  • haettaessa hanketta kirjallisesti, on hakemukseen liitettävä erillinen seurantatietoloma (Maaseutuviraston lomake 3306Cind, 3306Dind, 3306Eind)

Hankkeen luonteesta riippuen hakijan on toimitettava

  • ohjausryhmän jäsenten suostumukset
  • arvio vastikkeettomasti tehtävän työn laadusta ja määrästä (Maaseutuviraston lomake 3306F)
  • selvitys arvonlisäverovelvollisuudesta
  • selvitys kustannusten kohtuullisuudesta
  • tarvittavat luvat ja ilmoitukset
  • sopimukset (esim. tuensiirtosopimus, yhteistyösopimus, vuokrasopimus)

Hakijan tulee liittää tukihakemukseen mahdollisimman tarkkaan yksilöity arvio hankkeen kustannuksista koko hankkeen ajalta. Rahoitussuunnitelmassa selvitetään tarvittaessa yksityinen rahoitus, kuntarahoitus ja muu julkinen rahoitus - sekä hankkeen toteutuksessa tarvittavan välirahoituksen järjestäminen. 

Hankkeesta, johon sisältyy rakentamisinvestointeja, on hankesuunnitelman liäksi toimitettava yksilöity investointisuunnitelma. Yksilöity investointisuunnitelma sisältää seuraavat suunnitelmat:

1) Rakentamista koskevat suunnitelmat, jotka on tehty Suomen rakentamismääräyskokoelman A2 ja maa- ja metsätalousministeriön rakentamista koskevien asetusten mukaisesti:

a) pääpiirustukset

b) rakennusselostus (suositus: Talo-nimikkeistön mukaan eriteltynä)

c) rakennusselostukseen perustuva eritelty kustannusarvio tai laskelma, joka laaditaan rakennusalalla yleisesti käytössä olevin menetelmin

d) erikoissuunnitelmat, kuten rakenne-, LVI-, sähkö- ja muut vastaavat suunnitelmat, jos niillä on merkitystä rakennuksen toimivuutta ja hyväksyttäviä kustannuksia arvioitaessa

2) Jäljennökset investoinnin edellyttämistä viranomaisluvista liiteasiakirjoineen TAI selvitys että lupia ei tarvita

*HUOMIO* Tärkeä yhteydenottopyyntö kaikille sähköisen Hyrrä-tukihakemuksen jättäneille
18.5.2015

Yritys- ja hanketukien haku on käynnistynyt 11.5.2015. Jos olet jättänyt Pirkan Helmelle tarkoitetun tukihakemuksen Maaseutuviraston ylläpitämässä sähköisessä Hyrrä-asiointipalvelussa, mutta et ole saanut Pirkan Helmeltä vireilletuloilmoitusta (tai täydennyspyyntöä) hakemukseen liittyen, pyydämme ottamaan viipymättä yhteyttä Heikki Konsalaan (p. 0400 226 676) tai Eliisa Vesisenahoon (p. 040 750 2242). Sähköisessä järjestelmässä on ilmennyt useita puutteita ja on mahdollista, että kaikki lähetetty hakemukset eivät ole tulleet tiedoksi Pirkan Helmelle.

Toimiston kesäaikataulu ja muutto
16.6.2015

Pirkan Helmen toimisto siirtyy kesäaikatauluun juhannuksena kun toiminnanjohtaja Heikki siirtyy lomalaitumille. Hankeneuvoja Eliisa päivystää kuitenkin lähes koko kesän eli yksittäisiä vapaapäiviä lukuunottamatta tarvitsevat saavat yhteyden Pirkan Helmeen puhelimitse 040 750 2242 tai sähköpostitse eliisa.vesisenaho@pirkanhelmi.fi. Koska vielä kesä- ja heinäkuun toimimme kahdessa osoitteessa, kannattaa kuitenkin aina varmistaa etukäteen puhelimitse päivän sijainti, jotta hukkakilometreiltä vältyttäisiin. 

6.-17.7. Pirkan Helmessä työskentelee Eliisan lisäksi Akaan seudun osuuspankin kesätyötuen mahdollistamana Aleksi Vilppula. Aleksin työpanosta hyödynnetään erityisesti heinä-elokuun vaihteessa koittavan muuton valmisteluissa Kylmäkosken konttorilla.

Heikki palaa työn ääreen jälleen maanantaina 20.7. ja siitä kahden viikon kuluttua eli maanantaina 3.8. Kylmäkosken toimiston ovi sulkeutuu Pirkan Helmen osalta viimeistä kertaa. Uuden Valkeakosken Tietotiellä HAMK:n kiinteistössä sijaitsevan toimistomme avajaisia vietetään myöhemmin elokuussa avointen ovien merkeissä.

Toimisto suljettu muuton vuoksi 30.7.-4.8.

Julkaistu 19.7.2015

Pirkan Helmen toimisto muuttaa Kylmäkoskelta Valkeakoskelle heinäkuun lopussa. Muuton johdosta toimisto on suljettu asiakkailta 30.7.-4.8. Hakemusasiakirjoja voi muuton aikana jättää normaalisti sähköisessä hyrrä-asiointipalvelussa osoitteessa hyrra.mavi.fi tai lähettää postitse osoitteeseen Pirkan Helmi ry, Tietotie 1, 37630 Valkeakoski tai toimisto(a)pirkanhelmi.fi. Postitse toimittaessa on kuitenkin tärkeää huomioida, että asiakirjat tulevat vireille kun ne ovat allekirjoitettuna ja tarvittavat tiedot sisältävinä saapuneet Pirkan Helmeen - eli viestin lähetysajankohta ei ole merkitsevä. Hyrrä-palvelussa asiointi tapahtuu reaaliaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että jos hakemus sisältää kaikki vireilletulon edellyttämät tiedot niin se tulee vireille sillä hetkellä kun se on asiointipalvelussa asianmukaisesti allekirjoitettu ja lähetetty.

TIEDOTE 3/2015 JULKAISTU
Julkaistu 3.8.2015

Pirkan Helmen vuoden kolmas tiedote on julkaistu! Käyhän lukemassa täällä

 

TIEDOTE 4/2015 JULKAISTU
Julkaistu 7.9.2015

Pirkan Helmen tuoreimmassa tiedotteessa mm. koko kansan talkoohaaste ja tietoa syksyn tapahtumista ja rahoitushakemusten käsittelyaikataulusta. Käyhän lukemassa täällä

 

SÄHKÖINEN HYRRÄ-ASIOINTIPALVELU POISSA KÄYTÖSTÄ PE 13.11 KLO 12 - MA 16.11 KLO 8
Julkaistu 11.11.2015

Leader hanke- ja yritystukien haussa käytössä oleva sähköinen Hyrrä-asiointipalvelu on poissa käytöstä pe 13.11. klo 12 - ma 16.11. klo 8. Käytökatko johtuu asiointipalvelun ohjelmistopäivityksestä.

Hanke- ja yritystukien päätöksenteko käynnistetään ELY-keskuksissa poikkeusmenettelyin
Julkaistu 2.12.2015

Maaseutuvirasto on päättänyt sähköisen Hyrrä-järjestelmän viranomaisasiointiosion kehitystyön ongelmista johtuen käynnistää maaseudun hanke- ja yritystukien päätöksenteon poikkeusmenettelyin. Yritystukien osalta päätöksenteko käynnistyy ELY-keskuksissa joulukuun puolivälissä ja hanketukien osalta tammikuun aikana. Yritystukien osalta myös tukien maksaminen tullaan käynnistämään poikkeusmenettelyin alkuvuodesta. Tämän hetkisen tiedon mukaan hanketukien maksamisen osalta kuitenkin edelleen pitäydytään sähköisessä asiointijärjestelmässä eli maksuja asiakkaille saadaan vasta kun Hyrrä on toimintakunnossa ja tämän osalta Maaseutuviraston tavoiteaikataulu on kesäkuun 2016 loppu.

Yritystukien päätöksenteko käynnistynyt
Julkaistu 16.12.2015

Maaseutuviraston tiedote 16.12.2015

Maaseudun yritystukien päätöksenteon ja maksamisen aikataulut ovat selvillä. ELY-keskukset aloittavat joulukuun puolivälissä yritystukihakemusten päätöksenteon.

Yritystukien maksaminen on mahdollista helmikuun puolivälistä lähtien. Tukipäätöksen saatuaan tuensaaja voi hakea yritystuen maksua paperisella maksuhakemuslomakkeella. Maksuhakemus lähetetään postitse ELY-keskukseen. Maksuhakemuslomakkeet ovat saatavissa Suomi.fi-verkkopalvelusta (www.suomi.fi).

Maaseudun hanketuista ELY-keskukset alkavat tehdä päätöksiä tammikuussa. Hanketukien maksamisen ajankohdasta kerrotaan myöhemmin.

Uuden ohjelmakauden yritystukihakemuksia oli jätetty 9.12.2015 mennessä 1080 kappaletta. Hanketukihakemuksia oli vastaavasti 1478 kappaletta. Sähköisesti Hyrrä-järjestelmässä jätettyjen hakemusten osuus kaikista hakemuksista oli lähes 90 prosenttia.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Yksikönjohtaja Esko Leinonen
0295 31 2402

Ylitarkastaja Per-Ola Staffans
0295 31 2289

Maaseudun yritystukien maksaminen alkaa helmikuussa
Julkaistu 16.12.2015

Maaseutuviraston tiedote 16.12.2015

Maaseudun yritystukien päätöksenteon ja maksamisen aikataulut ovat selvillä. ELY-keskukset aloittavat joulukuun puolivälissä yritystukihakemusten päätöksenteon.Yritystukien maksaminen on mahdollista helmikuun puolivälistä lähtien. Tukipäätöksen saatuaan tuensaaja voi hakea yritystuen maksua paperisella maksuhakemuslomakkeella. Maksuhakemus lähetetään postitse ELY-keskukseen. Maksuhakemuslomakkeet ovat saatavissa Suomi.fi-verkkopalvelusta (www.suomi.fi).

Maaseudun hanketuista ELY-keskukset alkavat tehdä päätöksiä tammikuussa. Hanketukien maksamisen ajankohdasta kerrotaan myöhemmin.Uuden ohjelmakauden yritystukihakemuksia oli jätetty 9.12.2015 mennessä 1080 kappaletta. Hanketukihakemuksia oli vastaavasti 1478 kappaletta. Sähköisesti Hyrrä-järjestelmässä jätettyjen hakemusten osuus kaikista hakemuksista oli lähes 90 prosenttia.

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Yksikönjohtaja Esko Leinonen p. 0295 31 2402
Ylitarkastaja Per-Ola Staffans p. 0295 31 2289

Pirkanmaan Leader-ryhmät palkkaavat yhteisen tiedottajan - haku auki 10.1.2016 asti
Julkaistu 16.12.2015

Pirkanmaan Leader-ryhmät palkkaavat yhteisen tiedottajan 24 kk työsuhteeseen Kantri ry:n hallinnoimaan Pirkanmaan Maaseutu - Ihmisten kokoisille ideoille - viestintähankkeeseen. Viestintähankkeella vahvistetaan tiedotusta Leader-toiminnasta, maaseudun uusista kehittämisohjelmista ja teemoista, tukimahdollisuuksista, sähköisestä Hyrrä-asioinnista ja hankkeiden käynnistymisestä. Viestintä on kaksisuuntaista, hanke auttaa tiedon kulkemisessa myös muilta maaseudun toimijoilta hankkeen toteuttajille.

Viestinnässä käytetään mm. omaa printtilehteä ja uutiskirjettä, lehti-ilmoittelua, esitteitä, juttuvinkkien ja valmiiden juttujen tarjoamista medialle sekä some-kanavia. Yhteistyötä tehdään paitsi maakunnan sisällä myös kumppanien kanssa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Tiedottaja on mukana valtakunnallisessa viestintäverkostossa toteuttamassa maaseudun mahdollisuuksien tietoon saattamista. Viestintähanke vahvistaa valtakunnallista Leader-brändiä ja tukee Pirkanmaan maaseudun imagoa.

Tiedottajan työpiste sijaitsee Kantri ry:n toimistolla Tampereella, mutta toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. Hankkeen päätoimijat ovat Pirkanmaan Leader-ryhmät Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry, Joutsenten reitti, Kantri ry, PoKo ry ja Pirkan Helmi ry.

Hakijalta edellytetään mm. seuraavia ominaisuuksia:
-olet nopea oppimaan, innostunut ja innostava 
-sinulla on kokemusta ja osaamista monipuolisesta viestinnästä
-olet kiinnostunut maaseudusta ja sen kehittämisestä sekä maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksesta
-sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja osaat kuunnella
-osaat hyödyntää tietotekniikkaa ja sosiaalista mediaa
-sinulla on tehtävään soveltuva tutkinto, tai valmistut ihan pian
-puhut ja kirjoitat ainakin kohtuullisen sujuvaa englantia
-sinulla on ajokortti ja auto käytettävissäsi
-kokemus yhteisöjen kehittämisestä, hanketyöstä ja alueen tuntemus ovat eduksi

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään lähettämään 10.1.2016 mennessä sähköpostilla osoitteeseen kari.kylkilahti@kantriry.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Kari Kylkilahti, 040 707 1470.

Rahoituspäätöksenteon käynnistyminen ELY-keskuksissa viivästyy merkittävästi
Julkaistu 29.10.2015

Maaseutuviraston asettaman tavoiteaikataulun perusteella hanke- ja yritystukien päätöksenteon piti alkaa ELY-keskuksissa lokakuun lopussa 2015. Yksikön johtaja Esko Leinonen kertoi toimintaryhmätyön ajankohtaispäivillä 28.10., että johtuen Hyrrä-tietojärjestelmän kehitystyön yhteydessä ilmenneistä virheistä, päätöksenteon käynnistäminen tavoiteaikataulussa on täysin mahdotonta. Tällä hetkellä Maaseutuvirastosta ei osata vielä antaa edes arviota, koska päätöksenteko voidaan mahdollisesti käynnistää, mutta asiasta on luvattu tiedottaa lisää marraskuun puoleenväliin mennessä. 

Pirkan Helmen hallitus on aloittanut rahoitushakemusten käsittelyn kokouksissaan jo toukokuussa, mutta johtuen Leader-hankkeiden rahoituspäätöksenteon kaksivaiheisuudesta, ELY-keskuksia koskettavat ongelmat koskettavat myös kaikkia Pirkan Helmen kautta rahoitusta hakeneita hanketoimijoita.  

Maksuhakemuslomakkeet julkaistu
Julkaistu 7.7.2015

Maaseutuvirasto on julkaissut rahoituskauden 2014-2020 kehittämis- ja investointihankkeiden sekä yritystukien maksuhakemuslomakkeiston liitteineen. Asiakirjat ovat saatavilla suomi.fi -verkkopalvelusta jonne on lomakekohtaiset suoralinkit myös Pirkan Helmen materiaalipankissa

Uusi rahoituslähde yrittäjien yhteistyöhankkeisiin: boostia biotalouteen, kannustimia kokeiluihin
Julkaistu 9.7.2015

Maaseudun yrittäjillä on uusia ja entistä monipuolisempia mahdollisuuksia kehittää toimialaansa yhdessä. EU:n osarahoittamasta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta voi saada jopa 60–100 % tuen erilaisiin kehittämistoimiin. Tukea haetaan ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä. Hakemuksen voi tehdä sähköisesti Hyrrä-verkkopalvelussa (www.mavi.fi/hyrra).

Yhteistyöhanke on uusi rahoitusmuoto, jonka myötä yrittäjät voivat yhdessä toisten yrittäjien ja kehittäjäorganisaatioiden kanssa entistä tavoitteellisemmin kehittää oman toimialansa kannattavuutta.

Yhteistyöhanke voi edistää esimerkiksi biotalouden, lähiruokasektorin tai hyvinvointipalvelujen kehittymistä. Erityisenä tavoitteena on edistää biotalouden toimijoiden verkostoitumista ja kehittää alalle korkean asteen jalostusta. Rahoitusta voi saada esimerkiksi ketjujen ja klustereiden muodostamiseen, pilotoimiseen, mikroyritysten yhteiseen markkinointiin ja innovatiivisiin ympäristötoimiin.

Hankkeen hakijana toimii julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten kehittämisorganisaatio, joka kokoaa maaseudulla toimivia mikro- ja pienyrityksiä ryhmäksi.


Yritysryhmäkoulutuksessa opitaan sekä yhdessä että yrityskohtaisesti

Yrittäjät voivat myös yhdessä, yritysryhmänä, hakea koulutushanketta, jolloin hankkeessa voidaan muista koulutushankkeista poiketen tarjota myös yrityskohtaista neuvontaa.

Koulutushankkeet lisäävät erityisesti liikkeenjohtoon, markkinointiin, talouden ja tuotannon tehokkuuteen ja laatuun liittyvää osaamista. Koulutushankkeessa viljelijät, metsänomistajat sekä elintarvikealan tai muiden alojen yrittäjät ja työntekijät saavat tuoretta tietoa alan tutkimuksesta ja innovaatioista.

Koulutushanketta hakevassa yritysryhmässä tulee olla vähintään 3 yritystä. Hankkeen hakijana toimii julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten kehittämisorganisaatio.


Lisätietoa verkossa: http://www.mavi.fi/fi/tuet-ja-palvelut/yrittaja-kauppa-teollisuus/yritystuet/yhteistyohankkeet/Sivut/default.aspx

Tuensaajien viestintäohje on päivitetty
Julkaistu 15.7.2015

Tuensaajien viestintäohje on päivitetty

Hanketuensaajien tulee tiedottaa hankkeen toiminnasta ja EU:n rahoitusosuudesta hankkeessa tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tiedotusmateriaalissa tulee käyttää EU-lippua ja maaseuturahaston tunnuslausetta: "Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin". Jos hankkeen rahoitus on saatu Leader-ryhmältä, tulee käyttää myös EU:n Leader-logoa. Saat ladattua tunnukset osoitteesta www.maaseutu.fikohdasta Kuvapankki.

Lisäksi voit halutessasi käyttää ohjelmakaudelle 2014–2020 suunniteltua graafista ilmettä ja "maaseutu2020" -logoa, jonka löydät myös kuvapankista.

Tiedotusmateriaali tarkoittaa esimerkiksi nettisivuja, esitteitä, PR-materiaalia, lehti-ilmoituksia ja kaikkea muuta vastaavaa materiaalia.

​Jos hankkeella on verkkosivusto, esitä sivustolla hankkeesta lyhyt kuvaus, josta käy ilmi hankkeen tavoitteet, tulokset ja EU:n rahoitusosuus.

Jos julkisen tuen kokonaismäärä ylittää 10 000 euroa, tuensaajan tulee sijoittaa toimea ja sille saatavaa EU-tukea esittelevä A3-kokoinen juliste näkyvälle paikalle, esimerkiksi rakennuksen sisääntuloalueelle.

Jos julkisen tuen kokonaismäärä ylittää 50 000 euroa, tuensaajan tulee kiinnittää rakennuskohteen tai muun investoinnin yhteyteen tiedotuskyltti. Tiedotuskyltti tulee kiinnittää tuettuun kohteeseen riittävän näkyvälle paikalle: investoinnin yhteyteen, rakennuskohteeseen tai toimitiloihin.

Kyltit toimitetaan tuensaajille Pirkan Helmestä ja muokattava julistepohja tulee ladattavaksi Pirkan Helmen verkkosivujen Materiaalipankkiin heti kun se on saatavilla.

Maaseutuverkosto tukee rahallisesti koulutusten järjestämistä
Julkaistu 4.9.2015

Maaseutuverkostopalveluiden koulutuksen palvelupaketti on näppärä apu koulutustilaisuuksien järjestämisessä. Palvelupaketin avulla voidaan kattaa yleisimpiä koulutustilaisuuden järjestelykuluja.

Esimerkiksi seuraavat kulut soveltuvat palvelupakettiin:
• tilavuokrat
• kahvitukset (ei ruokailuja)
• luennoitsijoiden palkkiot ja matkakustannukset (Valtion matkustussäännön mukaan huomioiden muistilista

   matkakulujen veloittamisesta)
• logistiikkakustannukset (esimerkiksi bussikuljetukset tilaisuuteen)
• It-palvelut (esim. webcasting)
• lehti-ilmoitukset
• muut soveltuvat koulutukseen liittyvät palvelut (sovitaan erikseen)
 
Palvelupaketin arvo on enimmillään 1500 € (alv 0%) päivää kohti. Monipäiväiseen koulutustilaisuuteen palvelupaketti myönnetään korkeintaan kahdelle päivälle (yht. 3000 € alv 0%). Laajempien kokonaisuuksien osalta voitte ottaa yhteyttä suoraan maaseutuverkostopalveluihin. 
 
Palvelupaketin avulla ei voida kattaa järjestävien tahojen omia kuluja. Eli esimerkiksi järjestävän tahon asiantuntijan matkakulut tai tapahtumaan ja sen suunnitteluun käytetty työaika ei ole hyväksyttävä kulu.
 
Kiinnostuitko? Lue tarkemmin käytännön toteutuksesta hakijan ohjeista.

 

Yleishyödyllisten hankkeiden kustannusten kertakorvausmalli poistuu käytöstä
Julkaistu 27.10.2015

Rahoituskaudelle 2014-2020 uutena, yleishyödyllisten hankkeiden hallinnollista taakkaa keventävänä, kustannusten korvausmallina esitelty kertakorvausmalli on valitettavasti jouduttu EU Komission tiukentuneen tulkinnan johdosta poistamaan käytöstä. Aiemmin kerrottiin, että kyseessä on väliaikainen muutos ja Manner-Suomen maaseutuohjelmaa muuttamalla asia saadaan korjattua, mutta 26.10. saapuneen tiedon mukaan Suomen neuvottelut Komission kanssa eivät ole johtaneet toivottuun lopputulokseen ja kertakorvausmallia ei voida ottaa kuluvalla rahoituskaudella lainkaan käyttöön. Ne hankkeet, jotka ovat jo ennättäneet hakea tukea käyttäen kustannusten korvausmallina kertakorvausta, joutuvat päivittämään hankehakemustaan kustannusten korvausperusteen osalta. Pirkan Helmestä on jo oltu suoraan yhteydessä kaikkiin niihin hanketoimijoihin joita asia koskee.