|
|
|
Kansainvälistytään!
-esiselvityshanke on päättynyt 31.12.2009. Ohessa hankkeen
loppuraportti.
1. PERUSTIEDOT
HANKKEESTA
Hankkeen toteuttaja: Pirkan
Helmi ry
Hankkeen nimi:
Kansainvälistytään!
Diaarinumero:
809/3570-2008
Toteutusaika:
1.8.2008–31.12.2009
Hankekuvaus:
Kansainvälistytään! –esiselvityshankkeessa
kartoitettiin Etelä-Pirkanmaan
kansainvälisen toiminnan nykytilanne,
arvioitiin kansainvälistymisen
mahdollisuuksia ja rajoituksia, edistettiin paikallistoimijoiden
verkostoitumista
alueellisesti
ja kansainvälisesti sekä tuotettiin
kansainvälistymistä helpottavaa
ja edistävää tiedotusmateriaalia. Hankkeen
tavoitteena oli edistää
eteläpirkanmaalaisten yhteisö- ja
pienyritystoimijoiden kansainvälistä toimintaa
sekä auttaa Pirkan Helmeä ja seutuhallintoa
tulevien kansainvälistymisen
tukitoimien suunnittelussa ja
resursoinnissa. Hanke suunniteltiin yhteistyössä
Etelä-Pirkanmaan seutuhallinnon kanssa.
2. RAPORTTI HANKKEEN
TOTEUTUKSESTA
2.1. Hankkeen tavoitteet
Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen tavoitteena oli
- lisätä tietoa kansainvälisen
toiminnan nykytilanteesta, mahdollisuuksista ja haasteista alueella,
- edistää toimijoiden verkostoitumista ja
kokemusten vaihtoa,
- parantaa alueen kansainvälistymisvalmiuksia,
sekä
- auttaa Pirkan Helmeä ja Etelä-Pirkanmaan
seutuhallintoa tulevien kehittämis-toimien suunnittelussa ja
resursoinnissa.
2.2. Tehdyt toimenpiteet
Hankkeen puitteissa toteutettiin Etelä-Pirkanmaan
paikallistoimijoiden kansainvälistymisselvitys, järjestettiin
kolme hankkeen kohderyhmälle suunnattua kansainvälistymisen
teematilaisuutta sekä luotiin eri kohderyhmille tarjolla olevia
kansainvälistymismahdollisuuksia esittelevä Internetportaali
www.kansainvalistytaan.fi. Osana hankkeen toteutusta järjestettiin
lisäksi lukuisia yhteistyötapaamisia, osallistuttiin muiden
toimijoiden järjestämiin paikallisiin, valtakunnallisiin ja
kansainvälisiin tapahtumiin sekä luotiin aktiivisesti
suhteita muihin paikalliskehittäjiin. Myös Pirkan Helmi ry: n
tietotaidon kehittämi-nen liittyen kansainvälisen toiminnan
toteutus- ja rahoitusmuotoihin oli keskeinen osa hankkeen toteutusta.
Hankkeesta tiedotettiin aktiivisesti Pirkan Helmi ry: n
ajankohtaistiedotteissa ja Internet-sivuilla. Varsinaisia
lehdistötiedotteita hankkeen toteutusaikana lähetettiin
kolme, joista kaikki johtivat hankkeen toiminnasta kertoviin
lehtiartikkeleihin. Lisäksi hankkeen toteutusalueen kolmessa
paikallislehdessä oli maksulliset lehti-ilmoitukset liittyen
1.12.2009 pidettyyn yhdistysten kansainvälistymismahdollisuuksista
kertovaan tilaisuuteen Akaan Viialassa.
Suuntaa-antava tapahtumakalenteri hankkeen toimenpiteistä
2008
01.08. Hanke käynnistyi
03.-10.8. Youth and Landscape –nuorisotapaaminen Vammalassa
02.09. Yhteistyötapaaminen Svetlana Iivosen (Vaske) kanssa
04.09. Yhteistyötapaaminen seutujohtaja Irene Suhosen kanssa
15.09. Ohjausryhmän kokous
19.09. Yhteistyötapaamiset Paula Kivelän (PIRAMK) &
Pirkanmaan Yrittäjät ry: n kanssa
20.09. Youth in action –koulutus Jyväskylässä
23.09. Mettä & hunajaa –seminaari ja Karhuseutu
ry: n kv-toimintaan tutustuminen Harjavallassa
26.09. Kansainvälistymisselvityksen kyselylomakkeiden
postitus
03.10. Juttu kansainvälistymisselvityksen teosta Akaan
seudussa
6.-10.10. Open days 2008 –seminaarimatka Brysseliin
27.-29.10. Common Projects in Rural Areas –seminaarimatka
Leipzigiin
30.10. Kansainvälistymisselvityksen teemahaastattelu
06.11. Kansainvälistymisselvityksen teemahaastattelu
10.11. Yhteistyötapaaminen MTÜ Arenduskodan kanssa,
kansainvälistymisselvityksen teemahaastattelu
11.11. Yhteistyötapaaminen Tuula-Maria Mattilan (Vaske)
kanssa
13.11. Kansainvälistymisselvityksen teemahaastattelu
17.11. Ohjausryhmän kokous,
kansainvälistymisselvityksen teemahaastattelu
18.11. Yhteistyötapaaminen Joutsenten reitti ry: n kanssa
19.11. Kansainvälistymisselvityksen teemahaastattelu
15.12. Hankesuunnitelman päivittäminen & korjaus
rahoitushakemukseen
2009
24.01. Youth and Landscape –yhteistyötapaaminen
26.01. Yhteistyötapaaminen seutujohtaja Irene Suhosen kanssa
18.02. Yhteistyötapaaminen pienyritysneuvoja Piritta
Forsténin kanssa
10.03. Ohjausryhmän kokous
13.03. Hankesuunnitelman päivittäminen & korjaus
rahoitushakemukseen
16.-19.3 International Leader Co-operation –seminaari Levillä
07.04. Yhteistyötapaaminen Vesuri ry
17.04. Nuorisotoimintaohjelman hankehallinnointikoulutus
Helsingissä
27.04. Yhteistyötapaaminen Joutsenten reitti ry
07.05. Yhteistyötapaaminen Pirkanmaan kyläasiamies
Marja Vehnämaan kanssa
14.05. Hankkeen rahoituspäätös
29.-31.05. Yhteistyötapaaminen ZO CSOP Benesov, Landschap
Overijssel ja Joutsenten reitti ry
15.07. Youth and Landscape III -valmistelutapaaminen Tampereella
31.7.-8.8. Youth and Landscape III –tapaaminen Vlasimissa
16.09. Ohjausryhmän kokous
17.09. Jatkoaikahakemus hankkeen toteutukselle, maksuhakemus
1.8.-31.12.2008
29.09. Hankkeen esittely Maaseutuverkostoyksikön
valtakunnallisessa koulutuksessa Rovaniemellä
14.10. Yhteistyötapaaminen Huhdin koulun rehtorin Jarno
Hautamäen kanssa
15.10. Luomura ry: n kansainvälisiin hankkeisiin
tutustuminen Luopioisissa
23.10. Nuorten kansainvälistymisen motiivit
–keskustelutilaisuus Tampereella
25.11. Hankkeen esittely Tampereen kesäyliopiston
suomenkielen opiskelijoille
27.11. Maksuhakemuksen täydennys
01.12. Leader-rahoitus yhdistysten kansainvälistymisen apuna
–tilaisuus Viialan kirjastossa, maksupäätös
10.12. Jatkoaikapäätös
11.12. Kansainvälistytään!
–teemapäivä Huhdin koululla ja Väinö Linnan
lukiossa
15.12. Ohjausryhmän kokous
17.12. Juttu Huhdin koululla pidetystä
Kansainvälistytään! –teemapäivästä
Urjalan sanomissa
18.12. International Southern Tampere Region –
Kansainvälistyvä Etelä-Pirkanmaa -raportin ja
Internetportaalin julkaisu
31.12. Hanke päättyi
2.3. Organisaatio
Hankkeen käytännön toteutusta ohjaamaan muodostettiin
kuudesta henkilöstä koostuva ohjausryhmä.
Ohjausryhmän muodostuksessa pyrittiin huomioimaan
Etelä-Pirkanmaalla toteutettavan kansainvälisen toiminnan eri
muodot mahdollisimman kattavasti. Ohjausryhmässä olivat
kehityspäällikkö Pertti Rantamäki ja yritysasiamies
Risto Rantala Valkeakosken Seudun Kehitys Oy: stä, rehtori Sinikka
Ylimäki Viialan ja Toijalan lukioista, sivistystoimenjohtaja Jukka
Oksa Urjalan kunnasta, toiminnanjohtaja Leena mäntysaari Urjalan
4H-yhdistyksestä sekä hallituksen jäsen Anja
Peräkääly Pirkan Helmi ry: stä. Anja
Peräkääly toimi ohjausryhmän puheenjohtajana ja
hankkeen projektipäällikkö Eliisa Vesisenaho
ohjausryhmän sihteerinä. Ohjausryhmä kokoontui
yhteensä viisi kertaa: 15.9.2008, 17.11.2008, 10.3.2009, 16.9.2009
ja 15.12.2009.
Hankkeen henkilöstö muodostui osa-aikaisesta 50 %
työpanoksella 1.8.2008–31.10.2009 työskennelleestä
projektipäälliköstä ja yhteensä kolmen
kuukauden ajan loppuvuonna 2008 työskennelleestä
kokoaikaisesta projektisihteeristä. Hankkeen
projektipäälliköksi palkattiin Pirkan Helmi ry: n
palveluksessa 24.9.2007 lähtien hankeneuvojana toiminut Eliisa
Vesisenaho hänen aiemman työkokemuksensa ja Pirkan Helmi ry:
n palveluksessa osoitetun osaamisen perusteella. Projektisihteerin
osalta Pirkan Helmi ry: n hallitus päätti hankesuunnitelmaa
käsiteltäessä, että ottaen huomioon
projektisihteerille suunnitellut työtehtävät
(Etelä-Pirkanmaan kansainvälistymisen nykytilannetta ja
kehittämishaasteita kuvaava kyselytutkimus sekä tutkimuksen
tuloksia esittelevä kirjallinen raportti), tehtävä
soveltuu erinomaisesti korkeakouluharjoittelijalle.
Harjoittelupaikkatarjous lähetettiin lähialueiden
korkeakouluihin ja tehtävään valittiin yhteensä
kuuden hakijan joukosta Pirkanmaan ammattikorkeakoulun
tradenomiopiskelija Joanna Järvinen, joka oli suorittanut Pirkan
Helmi ry: ssä 10 viikon harjoittelun jo aiemmin samana vuonna.
Järvinen työskenteli hankkeelle yhteensä kolme kuukautta
ajanjaksoilla 1.9.–26.9.2008 ja 20.10.–19.12.2008.
Työsuhteen jaksottaminen kahteen erilliseen osaan perustui
Järvisen omaan toiveeseen.
2.4. Hankkeen kohtaamat hankaluudet ja hankesuunnitelmaan tehdyt
muutokset
Hankkeen kohtaamat hankaluudet liittyivät lähinnä
henkilöresurssien niukkuuteen. Kohderyhmä osoitti huomattavaa
kiinnostusta hanketta kohtaan ja esimerkiksi nuorille suunnatuille
teematilaisuuksille olisi ollut huomattavasti suurempi kysyntä.
Valitettavasti hankkeen työntekijöiden aika ei kuitenkaan
riittänyt vastaamaan kaikkien kiinnostuneiden kumppaneiden
yhteistyötarjouksiin.
Yhdistyksille suunnattu teematilaisuus keräsi harmillisen
vähän yleisöä ja tämän johdosta
vastaavantyyppinen maaseutuyrittäjille suunnattu tilaisuus
päätettiin siirtää keväällä
pidettäväksi.
Hankkeen rahoitushakemuksen liitteenä 28.5.2008 toimitettuun
hankesuunnitelmaan tehtiin kolme tar-kennusta ennen
rahoituspäätöksen saamista toukokuussa 2009: 22.10.2008
tarkennettiin hankkeen kus-tannusarviota ulkomaan matkakulujen osalta,
12.12.2008 muutettiin kustannusarviota kululajien kesken sekä
13.3.2009 jatkettiin hankkeen toteutusaikaa 30.9.2009 asti ja
muutettiin kustannusarviota kululajien kesken. Hankkeen 14.5.2009
saamaan Pirkanmaan TE-keskuksen rahoituspäätökseen
tehtiin muutoshakemus vielä 16.9.2009, jolla haettiin jatkoaikaa
hankkeen toteuttamiselle 31.12.2009 asti. Pirkanmaan TE-keskus katsoi
jatkoajan perustelluksi ja hyväksyi hakemuksen 10.12.2009.
2.5. Kustannukset ja rahoitus
Hankkeen lopulliset kustannukset olivat 34.666,33 €, joka jakautui
kustannuslajien kesken seuraavasti:
Kustannusarvio
Toteuma Erotus
Palkkauskulut
25 100 € 23 877,25
€ 1 222,75 €
Ostopalvelut ja palkkiot 6 000
€ 2 491,70 € 3
508,30 €
Vuokrat
1
200 € 1 016,74 €
183,26 €
Kotimaan matkakulut 2 750
€ 2 165,04 €
584,96 €
Ulkomaan matkakulut 3 000
€ 2 924,06 €
75,94 €
Muut kustannukset
4 600 € 2 191,54
€ 2 408,46 €
YHTEENSÄ
42 650
€ 34 666,33 € 7 983,67
€
Hankkeen rahoitus muodostui kokonaisuudessaan julkisesta rahoituksesta,
josta Euroopan unionin rahoi-tusosuus 45 %, Suomen valtion
rahoitusosuus 35 % ja Pirkan Helmi ry: n kautta saatu
kuntarahoitusosuus 20 %.
2.6. Raportointi ja seuranta
Hankkeen etenemisestä ja tehdyistä/suunnitelluista
toimenpiteistä raportoitiin säännöllisesti hankkeen
ohjausryhmän ja Pirkan Helmi ry: n hallituksen kokouksissa.
Pirkanmaan TE-keskukselle raportoitiin hankepäätöksen
edellyttämällä tavalla.
2.7. Yhteistyökumppanit
Aisapari ry
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry
Etelä-Pirkanmaan seutuhallinto
Huhdin koulu & Väinö Linnan lukio
Joutsenten reitti ry
Karhuseutu ry
Landschap Overijssel
MTÜ Arenduskoda
Pirkanmaan ammattikorkeakoulu
Tampereen kesäyliopisto
Valkeakosken seudun kehitys oy
Vesuri ry
ZO CSOP Benesov
2.8. Tulokset ja vaikutukset
Hankkeen avulla tavoitettiin suoraan noin 400 hankkeen toteutusalueen
asukasta. Lisäksi hankkeessa toteutetun
kansainvälistymisselvityksen avulla lähestyttiin noin
kahdeksaasataa Etelä-Pirkanmaalla toimivaa mikroyritystä,
kahtasataa yhdistystä ja neljääkymmentä
oppilaitosta. Valmis kansainvälistymisselvitys toimitettiin alueen
kuntiin ja seutuhallinnolle edelleen jaettavaksi aihepiiristä
kiinnostuneille. Hankkeessa tehty Internetportaali on
kansainvälistymisestä kiinnostuneiden tahojen
käytössä pitkään hankkeen
päätyttyäkin ja levittää hankkeen sanomaa
myös Etelä-Pirkanmaan ulkopuolelle. Näin ollen hanke
edistää omalta osaltaan Etelä-Pirkanmaan
paikallistoimijoiden verkostoitumista ja kansainvälisen toiminnan
pariin hakeutumista vielä päätyttyäänkin.
3. ESITYKSET
JATKOTOIMENPITEIKSI
Hankkeen aikana tuli kiistatta osoitettua paikallistoimijoiden
mielenkiinto kansainvälistä toimintaa kohtaan. Koska
kansainvälinen toiminta vaatii kuitenkin aina enemmän
resursseja – erityisesti rahaa ja aikaa – kuin paikallinen
toiminta, on epäuskottavaa, että eteläpirkanmaalaisten
paikallistoimijoiden rajat ylittävä yhteistyö
merkittävästi lisääntyy tai kehittyy ilman
ulkopuolista panostusta. Näin ollen onkin toivottavaa, että
tulevaisuudessa Etelä-Pirkanmaalle saadaan pienten
paikallistoimijoiden kansainvälistymistä helpottava
tukipalvelu, josta apua on helposti saatavilla kaikille sitä
haluaville.
4. OHJAUSRYHMÄN
ARVIO HANKKEEN TOTEUTUKSESTA
Hankkeen ohjausryhmä totesi kokouksessaan 15.12.2009
”hankkeen saavuttaneen hankesuunnitelmassa asetetut tavoitteet
kustannusarviota noudattaen. Hankkeen aihepiiri on tärkeä
muun muassa työperäisen maahanmuuton
lisääntyessä. Tulevaisuudessa kansainvälistyminen
ja monikulttuurillinen osaaminen nousevat myös alueiden
menestymistä määrittäviksi tekijöiksi.
Ohjausryhmän näkemyksen mukaan hankkeella on luotu pohja
tulevaisuuden kansainvälistymistyölle
Etelä-Pirkanmaalla”.
5. ALLEKIRJOITUS JA
PÄIVÄYS
Kylmäkoskella 16.6.2010
Anja Peräkääly
Varapuheenjohtaja / Pirkan Helmi ry
Puheenjohtaja / Kansainvälistytään!
–esiselvityshankkeen ohjausryhmä
|
|
|
|
|