Pirkan Helmi ry - Haavistontie 1 - 37910 KYLMÄKOSKI - www.pirkanhelmi.fi - toimisto(at)pirkanhelmi.fi

 
   
     
  dot3.gifKAKKOSKEHÄN KYLÄT NOUSUUN    
Etusivu
Pirkan Helmi ry
Helmenkalastus-
kehittämisohjelma
2007-2013
Leader-rahoitus
Rahoituksen hakeminen
Hankkeen toteuttaminen
Omat hankkeet
Kakkoskehän kylät nousuun!
Kansainvälistytään!
Experiencing
Pirkan helmiä
Arkisto
Materiaalipankki
Yhteystiedot
In English



Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Design: RN

 

 

Kakkoskehän kylät nousuun hanke on päättynyt 30.6.2009. Ohessa hankkeen loppuraportti.

1. Hankkeen esittely

Kakkoskehän kylät nousuun oli kahden Pirkanmaalaisen Leader-toimintaryhmän, Pirkan Helmi ry:n ja Pomoottori ry:n, yhteishanke, joka toteutettiin 1.3.2008-30.6.2009. 

Hankkeen kohderyhmänä olivat Pirkan Helmen ja Pomoottorin toimialueiden kylä- ja asukasyhteisötoimijat ja tavoitteina mm. kyläsuunnittelun kehittäminen, omaehtoisen maankäytön suunnittelun edistäminen, kylätoimijoiden kansainvälistymisen edistäminen, asukasyhteisötoimijoiden osaamisen lisääminen oman alueensa kehittäjinä sekä kylien edunvalvonnan tehostaminen kunnallisessa ja seutukunnallisessa päätöksenteossa.

Hankkeen puitteissa on mm. osallistuttu Pirkanmaan kyläasiamiesten yhteistyöverkostoon, tuettu Viialan kyläpäällikkökokeilua sekä järjestetty teematilaisuuksia haja-asutusalueiden jätevesiasioista, vapaaehtoistoiminnasta, yhdistystoiminnasta ja asukasyhdistysten työllistämismahdollisuuksista. Huhtikuussa 2009 hankkeen puitteissa järjestettiin kylätoimijoiden opintomatka Viroon.

Pirkan Helmen hankeneuvoja Eliisa Vesisenaho toimi hankkeen työntekijänä, nk. seutukunnallisena kyläasiamiehenä n. 40 %:n kuukausittaisella työpanoksella.

2.    Raportti hankkeen toteutuksesta

2.1.    Hankkeen tavoitteet

-    Lisätä alueiden välistä vuorovaikutusta ja kokemusten vaihtoa
-    Edistää toimintaryhmätyön tunnettavuutta
-    Toimivien käytäntöjen levittäminen paikallisen aluekehittämisen herättelemiseksi
-    Kehittää kyläsuunnitelmasta aluetta kehittävä työkalu
-    Edistää maankäytön suunnittelua kylissä. Samassa yhteydessä huolehditaan myös, että ko. alueiden vesihuoltoasiat huomioidaan suunnittelussa. Itse suunnittelutyö rahoitetaan muulla tavoin kuin tässä hankkeessa.
-    Alueen kyliä saadaan kehitettyä kiinnostavina asuinkohteina
-    Kehittää kuntakeskuksiin ja muille tavallista maaseutukylää urbaanimmille asuinalueille omia kyseisen aluetyypin huomioivia toimintamuotoja
-    Lisätä kyläyhdistysten ja muiden vastaavien toimijoiden osaamista oman alueensa kehittäjinä
-    Madaltaa kylä- ja muiden asuinaluetoimijoiden kynnystä kansainvälisen toiminnan aloittamiseksi
-    Kasvattaa tietoisuutta aluekehityksen ilmiöistä
-    Verkostoitua samasta aiheesta kiinnostuneiden organisaatioiden ja ihmisten kanssa sekä toimintaryhmien tietotaidon lisääminen aihealueelta

2.2.    Tehdyt toimenpiteet

Hankkeen puitteissa järjestettiin neljä asukasyhteisötoimijoille suunnattua teematilaisuutta ja kaksi kylätoimijoille suunnattua tutustumismatkaa, vastaanotettiin yksi vieraileva kylätoimijaryhmä ja osallistuttiin muiden järjestämiin yleisötilaisuuksiin ja koulutuksiin. Hankkeen puitteissa järjestettiin myös lukuisia yhteistyötapaamisia, luotiin aktiivisesti suhteita muihin paikalliskehittäjiin ja tuettiin Viialan entisen kuntakeskuksen asukaslähtöisen kehittämistoiminnan käynnistymistä.

Hankkeesta tiedotettiin aktiivisesti Pirkan Helmen tiedotteissa ja Internet-sivuilla.

Suuntaa-antava tapahtumakalenteri

01.03.2008    Hanke käynnistyi
07.03.2008    Viialan kyläilta Akaassa
13.03.2008    Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n kylätoimintaan tutustuminen Kankaanpäässä
29.03.2008    Linnaseutu ry:n kyläseminaari Hämeenlinnassa
07.04.2008    Paikallistoimijoiden tiedotuskoulutus Tampereella
08.04.2008    Pirkanmaan kyläasiamiesten palaveri Hämeenkyrössä
09.04.2008    Etelä-Pirkanmaan seutupäivä Valkeakoskella
15.04.2008    YES-hankkeen rahoitustyöpaja Tampereella
16.04.2008    YES-hankkeen rahoitustyöpaja Tampereella
17.04.2008    Asukasyhdistystilaisuus Kylmäkoskella
26.04.2008    Linnaseutu ry:n kylätoimijat opintomatkalla Pirkan Helmen alueella
23.05.2008    Urjalan kunnan avointen ovien päivä ja kyläilta
20.08.2008    Viiala-palaveri Akaassa
24.08.2008    Akaan asukasyhdistysaktiiveille suunnattu vapaaehtoistoimintatilaisuus Akaassa
03.09.2008    Vipinä-palaveri Akaassa
08.09.2008    Eurooppatiedotuksen Maaseutupolitiikan uudistusten vaikutukset –keskustelutilaisuus
09.09.2008    Kuntaliiton maaseutu mahdollisuutena –seminaari Helsingissä
13.09.2008    Haja-asutusalueiden vesihuoltotilaisuus Pälkäneellä
23.09.2008    Karhuseutu ry:n mettä ja hunajaa seminaari Harjavallassa
12.02.2009    Viialan kyläilta Akaassa
05.03.2009    YTR:n maaseutuasumisen teemaryhmän asuinmaaseutuseminaari Tampereella
10.03.2009    Pirkanmaan kyläasiamiesten palaveri Sammaljoella
14.03.2009    Kyläyhdistyksille suunnattu verotus- ja kirjanpitoteemapäivä Valkeakoskella
17.-19.4.2009    Pirkan Helmen ja Pomoottorin alueiden kylätoimijoiden opintomatka MTÜ Arenduskodan alueelle Viroon
30.06.2009    Hanke päättyi

2.3.    Organisaatio

Hankkeen ohjausryhmään kuului kahdeksan jäsentä joista Kaisa Tiainen, Arto Uotila, Irene Suhonen ja Satu Wiren Pirkan Helmen edustajina ja Seppo Lamminen, Anu Valkama, Tittiina Repka ja Petri Koskinen Pomoottorin edustajina. Hankkeen käytännön toteutusta ohjasi Pirkan Helmen ja Pomoottorin työntekijöistä koostunut epävirallinen työryhmä, joka piti tiiviisti yhteyttä keskenään koko hankkeen toteutusajan. 

Hankkeen osa-aikaiseksi työntekijäksi palkattiin Pirkan Helmen hankeneuvoja Eliisa Vesisenaho. Hän työskenteli hankkeelle 42 % työpanoksella 1.3.-30.9.2008 ja 1.2.-30.4.2009. Kertyneen kesälomansa hän piti kesäkuussa.

2.4.    Hankkeen kohtaamat hankaluudet ja hankesuunnitelmaan tehdyt muutokset

Hanke kohtasi toteutusaikanaan lukuisia hankaluuksia liittyen alueiden välisten hankkeiden puutteelliseen viranomaisohjeistukseen hankkeen käynnistyessä 1.3.2008. Viranomaisohjeistuksen tarkennuttua alkuperäiseen hankehakemukseen ja -suunnitelmaan tehtiin tarpeelliseksi katsottuja täsmennyksiä ja korjauksia elokuussa 2008, maaliskuussa 2009 ja toukokuussa 2009. Merkittävin muutos alkuperäiseen hakemukseen oli maaliskuussa 2009 toimitettu korjaus, jolla hankkeen toteutusaikaa lyhennettiin n. puoleen alun perin aiotusta. Samassa yhteydessä tarkistettiin hankkeen kustannusarvio, joka pieneni alkuperäisestä 150 000 eurosta 32 700 euroon. Kustannusarvion radikaali muutos selittyy hankkeen toteutusajan lyhentämisellä sekä Pomoottorin toimialueella toteutettavaksi suunniteltujen toimenpiteiden merkittävästä karsimisesta.

Pirkan Helmi sai valitettavasti hankkeen seurauksena osakseen jonkin verran negatiivista paikallislehtijulkisuutta: eräs toimialueen paikallislehdistä syytti Pirkan Helmeä katteettomista lupauksista liittyen hankkeen puitteissa toteutettuun Viialan asukaslähtöisen kehittämistoiminnan käynnistysapuun.  Kyseessä oli kuitenkin toimittajan väärinkäsitys, joka sittemmin on saatu oikaistua, mutta valitettavasti yhdellä negatiivisella lehtijutulla on taipumusta painua ihmisten mieliin paremmin kuin kolmella positiivisella.

2.5.    Kustannukset ja rahoitus

Hankkeen rahoitus muodostui kokonaisuudessaan julkisesta rahoituksesta, josta 20 % Pirkan Helmi ry:n kautta saadusta kuntarahoituksesta.

Hankkeen lopulliset kustannukset olivat 20 099,53 € joka jakautui kustannuslajien kesken oheisen erittelyn mukaisesti.

Kustannuslaji                               Kustannusarvio                        Toteuma
Palkat                                                         18 600 €                    13 369,71 €
Ostopalvelut ja palkkiot                             4 000 €                      2 303,13 €
Vuokrat                                                         1 000 €                          515,50 €
Kotimaan matkakulut                                1 500 €                           528,93 €
Ulkomaan matkakulut                               2 000 €                       1 790,67 €
Muut kustannukset                                     4 000 €                       1 591,59 €
YHTEENSÄ                                                31 100 €                     20 099,53 €
 
2.6.    Raportointi ja seuranta

Hankkeen etenemisestä ja tehdyistä toimenpiteistä raportointiin säännöllisesti Pirkan Helmen ja Pomoottorin hallitusten kokouksissa. Hankkeen ohjausryhmä kokoontui yhden kerran hankkeen toteutusaikana.

2.7.    Yhteistyökumppanit

Etelä-Pirkanmaan seutuhallinto
Etelä-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston Pyramidi-projekti
Linnaseutu ry
Pirkan kylät ry
Pirkanmaan seudulliset kyläasiamiehet
MTÜ Arenduskoda

2.8.    Tulokset ja vaikutukset

Hankkeen avulla tavoitettiin suoraan noin 500 hankkeen toteutusalueen asukasta ja välillisesti moninkertaisesti tämä määrä. Hankkeen puitteissa järjestettyjen teematilaisuuksien avulla lisättiin kylä- ja asukasyhdistystoimijoiden osaamista liittyen mm. haja-asutusalueiden jätevesiasioihin ja levitettiin hyviä käytäntöjä. Opintomatkojen avulla edistettiin alueiden välistä vuorovaikutusta ja kokemusten vaihtoa sekä madallettiin kansainvälisen toiminnan aloittamiseen liittyvää kynnystä. Hankkeen puitteissa järjestettyjen yhteistyötapaamisten avulla edistettiin omaehtoisen maankäytön suunnittelua ja verkostoiduttiin samoista aiheesta kiinnostuneiden organisaatioiden ja ihmisten kanssa. Hankesuunnitelmassa esitetyistä tavoitteista ainoastaan kyläsuunnittelun kehittäminen jäi toteutumatta johtuen hankkeen toteutusajan supistumisesta.

3.    Esitykset jatkotoimenpiteiksi

Hankkeen aikana tuli kiistatta todistettua paikalliskehittäjien halu ja tarve alueiden väliseen yhteistyöhön. Koska alueiden välinen toiminta vaatii aina enemmän resursseja kuin paikallinen toiminta, on epäuskottavaa, että Kakkoskehän kylät nousuun -hankkeen jälkeen paikalliset toimijat pystyvät jatkamaan hyvin alkanutta alueiden rajat ylittävää yhteistyötään ilman ulkopuolista panostusta. Näin ollen onkin toivottavaa, että hanke saa tulevaisuudessa jatkohankkeen, jonka puitteissa syvennetään nyt syntyneitä yhteistyösuhteita.

Hankkeen ohjausryhmä totesi kokouksessaan 26.5.2009, että ”hanke oli tavoitteiltaan tärkeä ja paikallistasolla tarpeellinen, mutta alueiden välisen hankkeen mukanaan tuomat hallinnolliset hankaluudet pakottivat toteuttajat lopettamaan hankkeen liian aikaisin. Toivottavasti hanke saa tulevaisuudessa jatkoa ja Pomoottori ry:n ja Pirkan Helmi ry:n välinen yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin.”

4.    Allekirjoitus ja päiväys

Kylmäkoskella 21.9.2009

Anja Peräkääly                Heikki Konsala
Varapuheenjohtaja        Toiminnanjohtaja
Pirkan Helmi ry               Pirkan Helmi ry